Tutkimus moraalisena järjestyksenä
Vesa Huotari
Tiivistelmä
Menetelmiä pidetään tutkimuksen onnistumisen kannalta merkittävinä teknisinä ohjenuorina. Niiden seuraamista edellytetään ja arvioidaan kaikissa tutkimushankkeissa. Menetelmäopinnoilla on myös keskeinen sija kaikessa korkeakoulutuksessa. Menetelmäratkaisut kiinnittyvät kuitenkin vahvemmin moraaliseen kuin mekaaniseen tai tekniseen järjestykseen. Metodien seuraamista edellytetään ennen muuta seuraamisen yleensä tai tuon edellyttämisen itsensä vuoksi, ei siksi, että toimiminen täten takaisi jonkin tuosta tekemisestä erillisen saavuttamisen. Järjestys, joka siis on perustaltaan lähinnä moraalista, kuitenkin ymmärretään tai esitetään mekaaniseksi tai tekniseksi. Jäsennän tällaisen metodologisen väärintunnistamisen taustoja ja seurauksia. Tieteen normien ja metodologian perusluonteen ymmärtäminen toisella tavalla auttaa hahmottamaan tutkimusta moraalisena järjestyksenä ja tuo esiin mahdollisen uuden järjestyksen aspekteja.
Koko artikkeli: PDF